Helteinen tiistai Morogorossa oli sellainen päivä, jonka
takia blogin aloittamista epäröitiin: ”Tänäänkään ei tehty mitään…” Oikeasti
kyllä tehtiin taas niitä kirjallisia töitä, mutta kyllä nautittiin myös
Morogoro-hotellin (likaisesta) uima-altaasta ja (kuumasta) auringosta. Ehkä
tämä ilmanala alkaa opettaa hitaan etenemisen viisautta.
Kirjalliset tuotokset putkahtavat joskus esille, mutta
odotellessa muita huomioita päivän varrelta.
Morogoro-hotelli näyttää suositulta konferenssikeskukselta.
Pihassa pyörii upeita maastoautoja milloin sosiaali- ja terveysministeriön
tunnuksilla, milloin armeijan väreissä, tai milloin liikkeellä on peräti Southern
African Fire Network. Kyllä olemme turvallisessa ympäristössä.
Vaikka sitten lähikadulla vastaan tulikin nuorukaisia käsi
kädessä - käsiraudoissa - perässään pamppuja heiluttelevat virka-asuiset
vartijat. Paljon viattomammat ja nuoremmat pojat harjoittelevat meidän
kanssamme vastaan tullessaan englantia: ”How are you, thanks.” Moni vanhempikin
tervehtii eikä vain toljota.
Morogoron katuojat ovat syvät - rankkojen sateiden varalta.
Päivän hyvä työ oli vetää ojaa ylittänyt rouva ylös, kun ei tiukassa
kanga-hameessaan päässytkään harppaamaan tielle.
Päivän historian oppitunti pidettiin pääkadun
liikenneympyrässä, jonka keskelle muistomerkkiin on tallennettu niiden 20 urhoollisen
nimet, jotka tältä alueelta saivat surmansa vuoden 1979 sodassa Ugandaa vastaan. (Näin ainakin ymmärsimme tekstit.)
Löydettiin myös kiinteistönvälitystoimisto, jonka oven
päällä on Isä meidän -rukous kahdella kielellä. Turvallista palvelua.
Yritimme selvittää loppuviikon ohjelmaa, mutta
totesimme lopulta, että mennään aamulla tuomiorovastin puheille ja siellä sitten
ehkä selviää…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti