Peuroja ja punainen piispa

Sadepäivä vietettiin enimmäkseen kirjallisissa töissä. Onneksi meillä oli tässä Peuroilla asuessamme mahdollisuus haastatella yhtä lähettipariskuntaa; ajan kanssa siis puhuimme Raija ja Mikko Peuran kanssa tamperelaisten mukautumisesta elämään Afrikassa, perheneuvonnan tansanialaisista lähtökohdista ja yliopisto-opetuksesta Iringassa.

Tapasimme sentään myös yhden piispan. Peurojen puutarhassa ilahdutti virkeästi sirkuttanut ja sadetta väistellyt Southern Red Bishop, jonka potretti ohessa.

Upendo Kokon kanssa järjesteltiin viikon varrella peruuntuneita tapaamisia huomiselle.

Terecian koulureppu

Iringan tuomiokapitulissa aamuvisiitillä - ja taas yllättäviä kohtaamisia. Jo toinen Harjun seurakunnassa Päivin ohjauksessa ollut harjoittelija tupsahti vastaan. Kaksi minuuttia, ja Falres oli kutsunut meidät illalliselle kotiinsa. Mikko puolestaan löysi ruotsalaisen Runen, joka on täällä antamassa raamattuopetusta heimojen parissa. 

Kävimme myös hiippakunnan radioasemalla ja raamatunkääntäjien kammiossa. Iringan alueella puhutaan neljää äidinkieltä, kunnes koulussa opetellaan viralliset kielet swahili ja englanti. Kaksi vanhaa ja viisasta miestä ovat kääntämässä raamattua hehen kielelle: 10 vuotta on takana, ehkä viisi vielä jäljellä.

- We are not retired and not tired, miehet vitsailivat.

Hiippakunnan pääsihteeri kertoi, että seurakuntia oli 20 vuotta sitten parikymmentä, nyt jo 84. Kastettuja seurakuntalaisia on yli 100 000. Pastori Yekonia Koko esitteli hiippakunnan nuoriso- ja kasvatustyötä. Hän kehui kirkkojen ja valtion yhteistyöstä kouluissa: niin kristityt kuin muslimitkin voivat mennä kouluihin opettamaan, ja kaikki kristityt kirkot käyttävät samoja oppikirjoja.

Päivän koskettavin hetki oli ujon 13-vuotiaan Terecian syvä niiaus ja pidätelty ilo koulurepusta ja -tarvikkeista, jotka hän sai Upendo Kokolta kirkon orpolapsityön nimissä. Arka katse kertoi, että tyttö on kokenut kovia. Äiti on kuollut 2004, isä menehtyi joulukuussa. Nyt on löytynyt setä, joka on valmis ottamaan Terecian hoiviinsa. Upendo Koko antaa sedälle ensi opastusta ja varmistelee, että hän osallistuu kirkon perheseminaariin.

Sulattelemme kohtaamista pienellä kaupunkikierroksella: nunnaluostarista haetaan ruokatarpeita ja  vammaisten käsityökeskuksesta Neema Craftista tuliaisia kotiin.

Tänään opittiin sekin, että swahilikellon päivä käynnistyy nollasta auringon noustessa kuudelta ja yö auringon laskiessa iltakuudelta. Niinpä Terecia ja setä tulivat tapaamiseen meikäläisittäin kello 13, vaikka puhe oli seitsemästä.

Koulu voitti tietokoneet

Ukombozin koulun 530 oppilasta tulevat kouluun vesikanisterien kanssa. Jokainen kastelee oman puunsa koulun pihalla. Rehtorin suurin haaste on saada kaikille oppilaille päivän puuroannos. Koululuokassa on 70 oppilasta, tavoitteena on 50.

Täällä tehdään kovasti töitä. Palkintona on ollut nimitys alueen parhaaksi kouluksi, ja amerikkalaisessa kilpailussa voitetut tietokoneet. Tietokoneita käytetään paljon, kun ensin rehtori tuo ne aamulla kotoaan - koulusta ne varastettaisiin ensimmäisenä yönä. 

Tansanialaisen alakoululaisen lukukausimaksu on noin viisi euroa, yläkoululaisen 50. Leskeksi jäänyt Rukia Mgandu yrittää huolehtia viiden lapsensa koulutuksesta siivoamalla ja pyykkäämällä. Yksi lapsista asuu isoäidin luona, toinen on päässyt kirkon orpolapsituen piiriin. 13-vuotias Catherine aikoo lääkäriksi, 12-vuotias Julius opettajaksi. 4-vuotias Zakaria leikkii pienen kodin lattialla pikkuautolla ja haluaa isona autonkuljettajaksi.

Koulun ja koululaisten kodin lisäksi tutustuimme perheneuvontatyöhön. Neuvontaprojektin vetäjä Upendo Koko oli saanut haastateltavaksi pariskunnan, joka oli kirkon seminaarissa oppinut monia avioliiton ja perhe-elämän taitoja keskustelemisesta taloudenpitoon. Nyt he jakavat avoimen keskustelun ajatuksia myös naapureille ja tutuille.

Pitkän päivän mittaan kuulimme myös Living Lab -toiminnasta, jota Iringassa intoa puhkuen toteuttaa palkattomana vapaaehtoistyöntekijänä Sanna Nevala. Living Lab pyrkii aktivoimaan yhteisöjä ja kouluttaa yrittäjyyteen, ympäristöasioihin ja tietotekniikkaan.

Ojasta yliopistolle

 

Maanantai aloitettiin ojan pohjalta. Mutta ei hätää - ensimmäiset ohikulkijat jäivät auttamaan Mikon auton tielle.

Jotain samaa heijastui yliopistolla haastattelemiemme opiskelijoiden puheista. Laban on kulkenut pitkän tien maasaikylästä melkein papiksi, muslimit Fatma ja Mohamed sulautuvat vaivatta kristittyjen teologiseen tiedekuntaan, Peter on tullut Sambiasta asti juuri tämän perheneuvontaa opettavan yliopiston suojiin. Afrikka on moniarvoinen, mutta kaveria autetaan ja yhdessä mennään tiellä eteenpäin.

Samalla puheista kuuluu afrikkalainen omanarvontunto: eurooppalaista apua arvostetaan, mutta kirjatieto, opetusmenetelmät, perhekäsitys, arvot ja kulttuuri täytyy soveltaa omaan ympäristöön ja ponnistaa omista lähtökohdista.

Labanin tapaamme vielä saatumalta iltakävelyllä. Ja taas kätellään. Kätellään silloinkin, kun jutustelussa löytyy jokin hauska yhteinen ajatus. Iloista joukkoa. Niin myös lapset, jotka huutelevat valkoihoisille ja ovat ratki riemuissaan valokuvista, joita saavat katsoa kameran näytöltä.

Pikkuisen ostoksia. Löysimme myös ensimmäiset tansanialaiset postikortit ja postista merkkejä. Sitten jää vaan nähtäväksi, ovatko kortit ennen meitä kotona.

Sadetta ja paistetta sunnuntaina

Iringan sunnuntai oli hetkittäin kesäisen suomalainen, mutta kyllä se aurinko vähän kuumemmin paistoi, ja kyllä sitten satoikin vähän enemmän kuin kotona. Aamulla ehdimme tehdä kävelylenkin yliopiston ympäristössä, mutta iltamessu katolisessa kirkossa jouduttiin jättämään väliin, kun sade piiskasi kadut liejuksi ja puroiksi.

Kirjoitus-, kuvankäsittely- ja lukupäivä siis enimmäkseen. Lähetysseuraan tiedoksi, että Peuroilla on nyt toinenkin moskiittoverkko, joten olemme nyt molemmat heillä. Erinomainen majatalo! Kotiväelle: kaikki hyvin: terveys, tavarat ja rahat tallessa. Ja työkavereille: eipä ole työasiat tulleet mieleen, vaikka politiikkaa kailotettiin tänään kaupungin kaduilla, kun maan valtapuolue piti täällä kokoustaan. (Kuvassa alla varmaankin yksi ylpeä kokousedustaja "niinistö" hartioillaan.)

Safarielämyksiä

Sitä töyssyjen ja kuoppien, pölyn ja räminän määrää... ennen kuin pääsimme Ruahan kansallispuiston rauhaan. Taksikuskimme palasi keräilemään tielle pudonneita lyhtyjä ja lokasuojia - pikkuisen liioitellen sanottuna - kun me jäimme nauttimaan luonnon elämyksistä - joita ei ihan helposti osaa liioitella.

Ruahan kumpuileva maasto on vihreä, sen verran on satanut. Joet ovat kuitenkin nyt melkein kuivillaan. Lämpöä keskipäivällä noin 32 astetta. Isoja ja pieniä eläimiä, erilaisia ääniä ja omituisia kasveja joka puolella. Kuvia ja videota kertyy kortit ja kovalevyt täyteen.

Onnellisia tarinoita orpokodissa

Tyttövauva oli aina iloinen, ja sai siis nimen Happy, kun muuta nimeä ei tiedetty. Sukunimeksi laitettiin Malaika, enkeli. Äiti oli jättänyt lapsen sairaalaan ja kadonnut. Sukulaiset löysivät viisivuotiaan Happy Malaikan joulukuussa Mafingan orpokodista, hän oli yhä onnellinen enkeli. Tädin luota löytyi oikea perhe.

Mafingan orpokodissa on neljäkymmentä iloista naamaa. Vieraille lauletaan, leikkikavereille on kysyntää. Lasten taustat ovat vähemmän onnellisia: monen äiti on kuollut aidsiin. Orpokoti on kasvattanut jo neljän vuosikymmenen lapset tansanialaiseen yhteiskuntaan. Mama Msese on orpokodin sielu: johtaja, sairaanhoitaja, rakennusmestari, viljelijä ja - äiti.

Isoimmille lapsille rakennetaan - suomalaisten tuella - uutta taloa, jossa he voivat itsenäistyä ja aikuistua. Hallitukselle on esitetty lastenhoitajakoulun perustamista orpokodin yhteyteen. Orpokoti saisi samalla harjoittelijoita.

Pala sielua jää Mafingaan, vaikka vierailu on lyhyt.

Riikka Gammelin ajaa meidät Iringaan. Aamulla lähdetään Ruahan kansallispuistoon turisteiksi.

Atk-opetusta eri kielillä

Njomben aurinko paistaa läheltä: suoraan ylhäältä ja 2000 metriä lähempää kuin meren rannalla. Keskipäivällä varjot ovat lyhyet. Lämpötila ei silti nouse yli 30 asteen.

Njomben kuurojen koululle oli sovittu tiistaiksi atk-opetusta sekä oppilaille että opettajille. Elina Tikkanen vetää oppilaiden atk-alkeet viittoen swahiliksi. Ensi kosketus tietokoneeseen ehtii siihen asti, että näytöllä on oma nimi.

Jari selostaa opettajille atk-perusteita englanniksi, mutta useimmat ovat jo saaneet koneet auki itsenäisesti. Niinpä sitten vaan harjoitellaan vierihoidossa tekstinkäsittelyä, kuvioiden piirtämistä, exceliä ja kuvien käyttöä.

Kuurojen lähetysliiton Johanna Ylinen vie meidät Njomben keskustaan torielämää ja ostoksia katsomaan. Njombe on sympaattinen pikkukaupunki; lapset tulevat kadulla pitämään kiinni valkoisesta kädestä, vastaantulijat tervehtivät.

Aamulla on taas lähtö takaisin Iringaan, Mafingan orpokodin kautta.

Kuurojen koululla

- Kuka on syönyt minun banaanini. Tätä opetellaan lukemaan taululta englanniksi ja viittomaan swahiliksi. Opettaja Mika Tikkanen eläytyy ja viittoo, rohkaisee kuuroja oppilaitaan taululle viittomaan lauseen eri osat. Mika itse rohkenee jopa tunnustaa virheensä: taululta unohtui kysymysmerkki.

Virheiden tunnustaminen ei ole tapana tansanialaisessa koulussa. Väärästä vastauksesta seuraa moitteita, tunnilta myöhästymisestä voi tulla keppiä. Kehittyneempien opetusmetodien juurruttaminen on lähettien yksi hienovarainen tehtävä, monen muun ulottuvuuden ohella.

Tansaniassa on 2-4 miljoonaa kuulovammaista, joista alle viisi prosenttia pääsee kouluun. Njomben kuurojen koulussa opiskelee toistasataa alakoululaista ja saman verran yläkoululaisia. Pienimmillä on vähän oppimisen eväitä, mutta vähitellen viittomakielen taidot löytyvät. Yläkoululaiset viittovat jo meille vieraille reippaasti nimensä ja kotipaikkansa. Jotkut tulevat hyvinkin kaukaa, kotona käydään vain lomilla kaksi kertaa vuodessa.

Kierrämme koulun kaikki luokat ja kotieläinten suojat - koulu saa tuloja maataloudesta, ja nuoret opetetaan myös hoitamaan kotia ja kotieläimiä. Kättelemme opettajat ja vaihdamme kohteliaisuudet, johtajaopettajien kanssa sovitaan tiistaiksi pieni atk-sessio. (Koululla on hyvin varustettu atk-luokka, vaikka taidot ovat heikot ja nettiyhteys vielä heikompi.)

Illalla istumme tansanialaisen keittiönpöydän ääressä Monican lupaamalla illallisella. Hänen miehensä Alphonse on kuurojen koulun johtaja, jonka tapasimme päivällä. Hän kotiutuu myös illallispöytään raskaan päivän jälkeen: meidän lisäksemme kuurojen koululla vierailee tällä viikolla Tansanian kuurojen liiton delegaatio.

Syömme paikallista kotiruokaa, eikä taaskaan kehtaa kieltäytyä ”kielletyistäkään” hedelmistä ja salaateista. Mitään viitteitä vatsavaivoista ei kuitenkaan ole vielä ilmaantunut.