Maanantai aloitettiin ojan pohjalta. Mutta ei hätää -
ensimmäiset ohikulkijat jäivät auttamaan Mikon auton tielle.
Jotain samaa heijastui yliopistolla haastattelemiemme opiskelijoiden
puheista. Laban on kulkenut pitkän tien maasaikylästä melkein papiksi, muslimit
Fatma ja Mohamed sulautuvat vaivatta kristittyjen teologiseen tiedekuntaan,
Peter on tullut Sambiasta asti juuri tämän perheneuvontaa opettavan yliopiston
suojiin. Afrikka on moniarvoinen, mutta kaveria autetaan ja yhdessä mennään
tiellä eteenpäin.
Samalla puheista kuuluu afrikkalainen omanarvontunto:
eurooppalaista apua arvostetaan, mutta kirjatieto, opetusmenetelmät,
perhekäsitys, arvot ja kulttuuri täytyy soveltaa omaan ympäristöön ja ponnistaa
omista lähtökohdista.
Labanin tapaamme vielä saatumalta iltakävelyllä. Ja taas
kätellään. Kätellään silloinkin, kun jutustelussa löytyy jokin hauska yhteinen
ajatus. Iloista joukkoa. Niin myös lapset, jotka huutelevat valkoihoisille ja
ovat ratki riemuissaan valokuvista, joita saavat katsoa kameran näytöltä.
Pikkuisen ostoksia. Löysimme myös ensimmäiset tansanialaiset
postikortit ja postista merkkejä. Sitten jää vaan nähtäväksi, ovatko kortit
ennen meitä kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti