Kuurojen koululla

- Kuka on syönyt minun banaanini. Tätä opetellaan lukemaan taululta englanniksi ja viittomaan swahiliksi. Opettaja Mika Tikkanen eläytyy ja viittoo, rohkaisee kuuroja oppilaitaan taululle viittomaan lauseen eri osat. Mika itse rohkenee jopa tunnustaa virheensä: taululta unohtui kysymysmerkki.

Virheiden tunnustaminen ei ole tapana tansanialaisessa koulussa. Väärästä vastauksesta seuraa moitteita, tunnilta myöhästymisestä voi tulla keppiä. Kehittyneempien opetusmetodien juurruttaminen on lähettien yksi hienovarainen tehtävä, monen muun ulottuvuuden ohella.

Tansaniassa on 2-4 miljoonaa kuulovammaista, joista alle viisi prosenttia pääsee kouluun. Njomben kuurojen koulussa opiskelee toistasataa alakoululaista ja saman verran yläkoululaisia. Pienimmillä on vähän oppimisen eväitä, mutta vähitellen viittomakielen taidot löytyvät. Yläkoululaiset viittovat jo meille vieraille reippaasti nimensä ja kotipaikkansa. Jotkut tulevat hyvinkin kaukaa, kotona käydään vain lomilla kaksi kertaa vuodessa.

Kierrämme koulun kaikki luokat ja kotieläinten suojat - koulu saa tuloja maataloudesta, ja nuoret opetetaan myös hoitamaan kotia ja kotieläimiä. Kättelemme opettajat ja vaihdamme kohteliaisuudet, johtajaopettajien kanssa sovitaan tiistaiksi pieni atk-sessio. (Koululla on hyvin varustettu atk-luokka, vaikka taidot ovat heikot ja nettiyhteys vielä heikompi.)

Illalla istumme tansanialaisen keittiönpöydän ääressä Monican lupaamalla illallisella. Hänen miehensä Alphonse on kuurojen koulun johtaja, jonka tapasimme päivällä. Hän kotiutuu myös illallispöytään raskaan päivän jälkeen: meidän lisäksemme kuurojen koululla vierailee tällä viikolla Tansanian kuurojen liiton delegaatio.

Syömme paikallista kotiruokaa, eikä taaskaan kehtaa kieltäytyä ”kielletyistäkään” hedelmistä ja salaateista. Mitään viitteitä vatsavaivoista ei kuitenkaan ole vielä ilmaantunut.